tiistai 15. joulukuuta 2015

14. Majakkailta 6.11.2015, Ritu Ylipahkala ja Simo Ollikainen

Evankelista Ritu Ylipahkala puhui ihmisten kohtaamisesta ja evankelioimisesta tarttuvalla ilolla. Simo Ollikaisen johdolla lauloimme Viisikielisen lauluja. Väkeä noin 60.

13. Majakkailta pidettiin 2.10. 2015, vieraana Mika Pouke

Mika käsitteli ilosanomaa Lehtimajanjuhlan kautta ja välityksellä. Antti Kerola laulatti Viisikielisen yhteislaulua. Väkeä noin 40 paikalla.

12. Majakkailta pidettiin 11.9.2015, Ilkka Puhakka ja Jari Levy

Saimme nauttia Ilkan selkeästi esittämästä ilosanomasta ja Jari Levyn upeasta musisoinnista. Porukkaa oli vaivautunut Pyhälle Andreaalle noin 140 henkeä.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

11. Majakkailta 24.4.2015

Eliina  Heinonen Kuopiosta ja Kansan Raamattuseurasta vieraili Majakkaillassa 24.4.2015. Armon sanoma kaikui raikkaana illassa. Kuulijoita oli noin 80.

10. Majakkailta

Marko Huhtala ja Sakari Heikkilä ( Hengen uudistus kirkossamme ry) olivat vieraamme kymmenennessä Majakkaillassa 27.3.2015.
Sakari lauloi kitaran säestyksellä ylistyslauluja. Marko valotti kuulijoille Kristittyjen yhteyden merkitystä evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Pyhän Hengen täyttämä ilta, kuulijoita 157. 

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

9. Majakkailta, Tervetuloa!

Tervetuloa 9. Majakkailtaan, jota vietetään Pyhällä Andreaalla parisuhdeillan merkeissä perjantaina 27.2.2015 klo 18.00. Mukana ovat Perheterapeutti Teija Pirnes-Hyvönen, Pastori Olavi Mäkelä sekä musiikissa Timo Kurkela. Yhdessä lauletaan Viisikielisestä lauluja. Iltapalaa. Lastenhoito järjestetty. Kolehti Yhteisvastuulle!

Saimme illassa rautaisannoksen parisuhteen palikoita Teijan tarjoamana. Timo Kurkelan rakkauslaulut sopivat iltaan mainiosti. Paikalla oli 64 kuulijaa. Myös lapsia oli lastenhoidossa mukavasti.

tiistai 27. tammikuuta 2015

8. Majakkailta

Tervetuloa 8. Majakkailtaan perjantaina 30.1.2015 klo 18.00. Konsertoimassa kanssamme on suoraan Kokkolasta Nina Åström bändinsä kanssa. Tarjolla iltapalaa myös!

Ilosanoma raikui komeasti laulujen ja puheiden kautta. Bändi oli hyvässä vireessä. Paikalla oli noin 140 ilosanoman kuulijaa.